sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Onko liian aikaista varata vihkijää?


Facebookin hääryhmässä vastaan tuli kauhistunut teksti siitä, kun maistraatista oli ilmoitettu, että vihkijää ei saa varata kuin vasta hyvin lähellä hääpäivää ja varaus varmistetaan vasta todella viime tipassa. Nämä käytännöthän siviilivihkijän varaamisen suhteen vaihtelevat melkoisesti. Itse en ollut koskaan kuullut, että kenelläkään olisi ollut ihmeempiä ongelmia täällä pääkaupunkiseudulla, mutta pakkohan asia oli tarkistaa.

Uudenmaan maistraatin sivuilta löytyi heti sähköpostiosoite (erikseen virka-aikana ja sen ulkopuolella vihittäville pareille), josta sitten tiedustelin, milloin varausta hääpäivällemme voisi tehdä. Vastauksena tuli, että varauksenhan voi tehdä vaikka heti. Pitäisi vain lähettää tietyt tiedot maistraatille. Kirjoittelen tästä prosessista vielä erillisen ohjeistustekstin.

Eli voisimme varata vihkijän hääpäiväksemme vaikka heti. Mutta onko vielä liian aikaista? Häihimme on reilut vuosi ja neljä kuukautta aikaa. Moni asia ja ajatushan voi vielä muuttua. Ja jos vihkijän varaa, pitäisi samalla lyödä lukkoon myös kellonaika, jolloin vihkimisen haluaa tapahtuvan. Mikä tarkoittaa sitä, että koko hääpäivän ohjelma pitäisi olla jollakin tavalla hanskassa.


Minä vielä voisinkin istahtaa alas ja ruveta suunnittelemaan hääpäivän aikataulua saman tien. Mutta tuo toinen puolikas tästä tulevasta avioliitosta ei ole aivan sitä mieltä, että hänen täytyy käyttää kiireisestä arjestaan aikaa häidemme aikataulun pohtimiseen, kun aikaa kuitenkin on melko ruhtinaallisesti. Ei siis ole kyse siitä, etteikö T:tä kiinnostaisi. Kyllä hän haluaa olla osana häidemme suunnittelua. Mutta aikaahan on vielä vaikka kuinka... Ehkä minunkin siis täytyy vain malttaa mieleni, vaikka olisi niin kivaa rastia yksi asia yli tehtävälistalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti