maanantai 6. marraskuuta 2017

Toinenkin kaaso suostui tehtäväänsä

Jee! Minulla on kaksi ihanaa, innokasta kaasoa! Lauantain Tampereen vierailuun mahtui pieni kahdenkeskeinen hetki ystäväni Lauran kanssa. Meitä oli siis mukana kolme ystävystä, mutta ajattelin, että haluan pyytää Lauraa kaasokseni aivan kahden kesken, ja siihen tarjoutui tilaisuus juuri ennen kuin hyppäsin junaan kotiin päin. Kuten siskonikin kanssa, suoritin kysymykseni ilman sen suurempia krumeluureja.

Olemme Lauran kanssa tunteneet toisemme jo kaksikymmentä vuotta. Teinivuoden tuli pyörittyä tiuhaan yhdessä, ja Laura jos kuka tietää, millaisiin hyypiöihin olen nuorempana ollut ihastunut. Jostain syystä olin hieman jännittänyt, miten ystäväni pyyntöön vastaa. Laura on ihan pian tulossa äidiksi, joten muutoksia on luvassa. Mutta onneksi hän oli vain otettu ja vastasi innolla myöntävästi. Pyyntöni oli kuulemma myös yllätys.

Kahden ihanan ihmisen kanssa pääsen siis hääsuunnittelua jatkamaan, sulhasen lisäksi tietysti. Pääasiassahan varmaankin pidämme T:n kanssa narut omissa käsissämme, mutta on kiva saada myös muiden näkökulmia ideointiin. Vielä minulla on pieni kysymysmerkki, haluaisinko kolmannenkin kaason, joka asuisi täällä pääkaupunkiseudulla. Pitää varmaan vähän keskustella sulhasenkin kanssa tästä asiasta. Askarteluapua minulle on kaasojen lisäksi onneksi luvassa opeystävistä, vaikka en lisää kaasoja ottaisikaan. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti