lauantai 18. marraskuuta 2017

30-vuotisjuhlat: Juhlatila varattu

Pientä hiljaiseloa ollut tällä viikolla blogissa. Ei ole jotenkin hääjuttujen suunnittelu edennyt, paitsi eilen pieni (tai ehkä vähän isompikin) nytkähdys. Siitä lisää myöhemmin.

Tällä tanssilattialla joraillaan synttäreideni kunniaksi
tammikuun alussa.
Kävin keskiviikkona katsomassa Tapiolassa yökerho Bada Bingiä, jossa päädyin pitämään 30-vuotisjuhlani. Kirjoittelin aiemmin siitä, kuinka vaikeaa tuntuu olevan pääkaupunkiseudun runsaasta baaritarjonnasta huolimatta löytää paikkaa, jonka voi varata ykistyiskäyttöön juomatakuuta vastaan ja johon mahtuu yli 50 ihmistä ja saa tuoda omat ruoat.

Bada Bing vastasi kuitenkin tarpeeseen ja osoittautui täydelliseksi paikaksi! Tilaa olisi vaikka tuplamäärälle ihmisiä. Paikka on kuitenkin yhtenäinen ja helposti rajattavissa niin, ettei porukka leviä liikaa. Ruoat saan viedä paikkaan itse, juomista vastaa tietysti baari. Juomatakuu on hyvinkin inhimillinen. Lisäksi baari on persoonallisesti, minua miellyttävästi sisustettu.

Ja nyt kun Länsimetro viimein todistetusti kulkee, pääsee keskustasta Tapiolaan, aivan yökerhon viereen todella näppärästi. Pidetään sormet ja varpaat ristissä, ettei mitään kummallista tapahdu ennen tammikuuta.

Meksiko-loossi on kiva bonus sisustuksessa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti